perjantai 5. lokakuuta 2012

5102012

H on varattu. Puhuin sen naisen kanssa. Kylhän tässä on olluki merkkejä ilmassa. Halusin vain uskoa kun se sanoi että "ollaan erottu" mutta silti luki facebookissa. Eilen nukuin huonosti koska riideltiin. Sano jos en vedä sen naista tähän enempää ja annan olla niin me tavataan tänään. Sanoin sille naiselle että "H ei halua että kerron sulle niitä asioita". Mies suuttu tästä ja sano ettei halua nähdä. Toivotettiin siinä tekstiviestitse huonot jatkot. Ja H:n tämä muija jätti. Oikein.
Mitäs tekstaili sellaisia.

Oot ihana <3 tuu perjantaina meille, kämppä tyhjänä ;) ennen pyöritin naisia, mut nyt mul on vaan sut. Kulta mua panettaa niin paljon. Haluan työntyä suhun. Kulta, ei voidakaan nähdä tänä viikonloppuna :(

Ja oloni: ruma lihava huora, jota kuka tahansa voi käyttää hyväksi niin paljon kuin haluaa. Siis samanlainen olo kuin V:n jälkeen.

maanantai 1. lokakuuta 2012

1102012

Mulla ei oikeen oo mitään kerrottavaa. Tai ehkä on. mutta mitään ei tapahdu. Mässään vain ja pyöriskelen vitutuksessa. Terapiakaan ei ala koska kelalla kestää ja ei meillä oo varaa maksaa 120 euroo viikossa.
Tekisi mieli vain luovuttaa. Kaikki on sekasin. Painoa on 77 kiloa. Olen inhottava. Mutta silti tyytyväisempi. Enkä tiedä miksi. Elämä on hullua ja muuksi ei muutu. Tunnen itseni saamattomaksi laiskuriksi. Palaan ehkä myöhemmin selvempien ajatusten kera.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

292012

Mun asiat on taas aivan sekasin. Ens viikolla mulla on synttärit. Toissapäivänä M vei mut teatteriin, riisui takin, veti tuolin ja oli kohtelias. Samaan aikaan toinen mieheni, H, on intissä. Meidän piti nähdä eilen. Hän ei päässyt koska joutui leirille.

Kulta, oot ihana <3 onneks oot kohta mun :)

Ja paino vaan nousee. Oon vaan ahminu viimesen kuukauden, enkä pysty lopettamaan. 

sunnuntai 26. elokuuta 2012

2682012

Niinhän siinä kävi. Kauniita sanoja. Olet söpö ja ihana, haluan susta muutakin. Suoria ja vähemmän suoria ehdotuksia. Lähteekös tyttö tänään ajelulle? ;) Seksiä. Sä oot niin tiukka. Hylkäys. No, kai mä nyt vien sut kotiin.

Olishan se pitäny arvata.

"Tästä ei tuu mitään. Sä sanot että välität, mutta käyttäydyt silti toisin. Mulla on hyväksikäytetty olo."
"No, sovitaan sitten niin kerta oot päättäny asioita mun puolesta"
"Ei ois koskaan pitäny tutustua suhun...."

Sitten kuin tyhjästä pahaan olooni saapuu mies. Upea, komea, kohtelias. Olet kaunis. Haluan sua.  Meillä piti olla eilen treffit.
"Tietkö oon täällä *pieni kylä Keski-Suomessa* enkä tiedä pääsenkö täältä"

"Ai okei, no ilmottele sit kun saat kyytiä, ja vaikkei nähtäiskään enään tänään niin ehkä huomenna? Jos siis haluat.."
"Niin ootko viel sen naises kanssa yhessä, rupesin vaan miettimään?"
"Hei, onko jokin vialla, kun et vastaa mulle"

Hiljaisuus.

Olen oksettavan lihava. 76 kiloa. Muistatte kai M:n? Me suudeltiin. Se oli kylläkin pullonpyöritystehtävä, mutta silti. Se olis voinu kieltäytyä. Mä oon aivan pulassa mun miesasioissa. Jotenkin oon ruvennu tuntemaan oloni suhteellisen sieväks. Jotenkin se pieni rohkaistuminen on ruvennu murenemaan. Olo on arvoton.

perjantai 17. elokuuta 2012

1782012

Kaikki menee päin persettä. Se V josta kerroin, varmaan välttelee mua. Se väittää toisin. Mut ainakun kysyn siltä, mitä se tekee ja voitaisko nähdä niin hänellä on kaverin synttärit, mummolareissu tai mieletön väsymys. Niin varmaan.

Koulukin väsyttää jo tässä vaiheessa. Nyt on helppo jakso, mutta loppuvuosi näyttää aika kamalalta. Nyt voisin syödä vitutukseeni, sillä V lupasi tulla tänään meille, kun oon yksin kotona. Noh siivosin kolme tuntia ja laitoin itteäni tunnin. Sit hän ilmotti ettei voi tulla koska hänel on kaverin synttärit. Joo-o niin.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

2872012

Aah vihdoin hyvät kelit. Olen ollut laiska. En oo vahtinu syömisiä enkä liikkumisia. Mulla on uus säätö V. Se pitää mua söpönä ja mukavana. Ja mäkin sitä. Lomalla ei oo tapahtunu mitään erikoista.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

2172012

Jotkut vanhemmat lukijat ehkä muistaakin mun jatkuvan taistelun housukokojen kanssa. Kerran sain 40-kokoiset housut sopimaan hyvin kun äiti oli käyttänyt niitä muutaman kerran. No, nyt ostin sitten ensimmäiset housuni kokoa 40! H&M.stä mustat tavalliset shortsit. Olen onnellinen!

Oltiin torstai ja perjantai Kouvolassa perhereissulla ja kyllä tulikin syötyä. Ravintolassa pihvi ja ranskanperunoita, hattaraa, karkkia, sipsiä, jäätelö, menomatkalla leipää ja jogurttia, perjantaiaamulla aivan valtava aamupalakin...Kävin kuitenkin aamupalan jälkeen salilla. Oon siitäkin iloinen että sain itseni raahauttua sinne. 15 min aerobista ja 30 min lihaskuntoharjottelua. Poliisikouluun lähden ylätaljaa harjottelemaan 35 kg painoista (vaadittavat viis meni hyvin). 15 kiloa pitäis lisätä ja sit ois läpi!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

1772012

En muista oonko koskaan kertonu mun lääkkeiden sivuvaikutuksista ja siitä että alotan syksyllä terapian.
Oon huomannu että jos unohdan ottaa lääkkeen musta tulee vittumainen ja vihainen ämmä, joka kiljuu kaikesta kaikille. Ahdistus oli aluksi pienempään päin, mutta Saksassa pari kohtausta oli aivan sietämättömiä. Kun oltiin luokan kanssa Rostockin lähellä ja söin leipää, lokki tuli ja nappasi sen ja koski samalla jaloillaan päätäni. Olin paniikissa siitä, että hiuksiani koskettuani saan jonkin taudin ja itkin.

Alkoholin kanssa nämä eivät vaikuta. Mutta olo on kelluva ja onnellinen kun lääkettä ottaa. Vittumaisin sivuoire on yöllinen hikoilu. Jos on kuuma ulkona niin ihan varmasti on peiton sisälläkin. Aamulla herätessä olo on aika hirveä. En tiedä mitä alasajosta tulee....

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

1172012

Eilen söin yli 3000 kaloria. Saatanan sika. Ensin söin aamulla limppua, pari sataa kaloria. Myöhemmin söin hesessä kerrosaterian, 900? kaloria. Illalla pussin juustopalloja ja pandan valkosuklaalevyn. Myöhään söin jäätelöä ja äidin tekemää piirakkaa. Oksetan itteäni niin paljon.

Tänä aamuna maha oli kylläkin litteä eikä pömpöttänyt yhtään.

Liikunnoista sen verran että eilen puolisen tuntia pyöräilyä. Tänään puoli tuntia pilatesta ja toinen haravointia.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

772012

Vituttaa. En edes tiedä mikä. Odotin monta tuntia porukoita kaupungilta, että syötäisiin maissia, perunaa ja kalkkunanakkia. Ne tuli takasin ja sano että nyt syömmekin puuroa. Ehkä se vituttaa. Sitten ne ilmotti että lähdemme uimarannalle ja sinne saunaan. Mä en oikeasti halua peseytyä niin että kaikki ihmiset pällistelee siinä vieressä. Yleensä oon käyny mummon kämpällä pari kilometrin päässä (ollaan siis mökillä nyt), mutta äiti sano että tänä vuonna siellä ei saa käydä, koska mummo joutuu maksamaan siitä.

Tuntuu että suomeen palattuani lihosin kymmenen kiloa takaisin suomimittoihin. Saksassa olin niin pikkuruinen tähän suomiminään verrattuna....

torstai 5. heinäkuuta 2012

572012

Nyt oon saanu itelleni kalastettua sellasen amiksen että :D Kutsukaamme herraa V:ksi.
Juuri tapasin hänet ensimmäistä kertaa sellaisessa mielessä. Ollaan muutama viikko juteltu mesessä ja jonkunnäkösiä tunteita on molemminpuolin. Yleensä oon kuitenkin ollu kiinnostunu miehistä joilla on harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Kun kysyin V:ltä kiinnostuksenkohteita

"No, tykkään ajaa autolla ja juoda kaljaa"

Mutta hän on äärimmäisen suloinen ja huomioonottava. Täytyy katsoa mitä tästä tulee.
Ja niin, ruoka-asiat menevät päin helvettiä. Oon herkutellu tässä neljänä päivänä. Huomenna yritän lopettaa, mutta huomenna on sitten alkoholi tuomassa kaloreita.

 

maanantai 2. heinäkuuta 2012

272012

Ajattelin nopeasti kertoa kuukauden edistymisen. Tänä aamuna vaaka näytti 74, eli kiloa enemmän kuin lähtiessä. Eilen meillä oli syömingit ja tänään menkat. Eli todellisuudessa paino on pysyny samassa. En kyllä tiedä että mitä on tapahtunu kun reisistä on lähteny 3 senttiä ja takapuolesta kaksi. Vyötäröstä, masusta ja käsivarsista sentti jokaisesta.

Olen kyllä ihan tyytyväinen :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

2662012

Anteeksi aivan mieletön päivitystauko. Tässä ei oo nyt tapahtunu kauheesti sellasta josta haluaisin kertoa tässä blogissa. Paitsi se, että housut, jotka olivat tiukat kun lähdin, putoavat nyt päältä. Koko ajan saa kiskoa ylöspäin. Voihan se olla että housut on venyny, mutta kyllä täällä pari kiloa on lähteny. Ehkä se on se säännöllinen ruokarytmi mikä oikeesti toimii.

Koska nää syö kakkua (ei siis täytekakkua) ja jäätelöä ihan koko ajan, sen on pakko olla se ruokarytmi. Olin myös 2 ja puoli viikkoa syömättä karkkia tai sipsiä. Eilen sit ostin kaksi pientä pussia. Söin molemmista alle puolet. Entisellä menolla molemmat ois menny päivässä.

Ollaan myös liikuttu täällä paljon. Käyty rullaluistelemassa, pelattu sulkapalloa, melottu. Melonta oli hirveen raskasta. 2 tuntia pisteltiin menemään ja 7 kilometriä edettiin. Mutta kohta tulen kotiin. Enää tämä ja viisi päivää. Kolme viikkoa meni mielettömän äkkiä. Mutta oonhan mä tehnykin kaikenlaista.

Käytiin eduskuntatalossa, musikaalissa, synttäreillä, bilettämässä, luonnonpuistossa, huvipuistossa, Itämerellä, shoppailemassa, moikkaamassa kaveria jota näin viimeksi 2 vuotta sitten, elokuvamuseossa, linnassa ja ties missä :D

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

1362012

Nyt olen Saksassa. Täällä syödään mun makuuni juuri sopivasti. Perhekin on ihan kiva vaikka niiden tytär ilkeilee mulle. En tiedä miksi. Paljon ollaan täällä tehty, enkä nyt kauheesti jaksa kirjotella, mut tunnistettaisiin välittömästi. Hauskaa kesää kaikille! :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

362012

Eilen M:n kanssa. Oltiin kaks tuntia kahdestaan. Yks kaveri soitti välissä et missä ollaan, M sanoi että se haluaa olla mun kanssa kahestaan. Keinuttiin, juteltiin ja naurettiin.

Nyt olen Saksassa ja makaan sängyllä samaan aikaan kun hostsisko puhuu mulle facebookissa :D Se on siis viereisessä huoneessa
En tiedä, tuntuu siltä että saksa-ajasta tulee ihan mahtavaa. M:ää tulee kyllä paljon ikävä.

torstai 31. toukokuuta 2012

3152012

2 päivää Saksaan! En oo vieläkään pakannu, paitsi passin ja matkaliput. Tänään juhlitaan kaverin synttäreitä vähän etuajassa. NIIN ja tänään kävin psykoterapeutilla. Vaikutti oikeen mukavalta ja alotan siellä elokuussa säännöllisesti.

Mulla on ollu sua ikävä! 
"Niin mullakin sua."
Aw, oikeasti?
"Joo."

M on sellainen murunen. En kestä sitä :))

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

2752012

Eilen oli kisat. Ja meni ihan hyvin. Terveisiä vaan, jos näitte ne minnihiiret siinä 16v-> hiphopsarjassa :D
Tänään oli näytökset. Nekin meni ihan hyvin. Tänään tajusin myös että tasan viikon päästä oon Saksassa vieraan perheen luona.

Painosta sen verran että on nyt pysyny ainakin puolitoista viikkoa 73 kilossa. Syömiset menny tosi vaihtelevasti. Eilen söin melko paljon, meinasi huipata kisoissa kun oli kuuma ja pitkä päivä.
Eipä mulla mitään tärkeempää oo. Äiti on nyt tosi monesti sanonu että oon laihtunu. NOJOO kaks kiloa äiti hyvä...

tiistai 22. toukokuuta 2012

2252012

Kävin tänään rullaluistelemassa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Ensin meinasin olla turvallani koko ajan. Mut sit rupes sujumaan, tosin isot mäet piti kävellä alas kun jarrut ei toiminu.
Paino rupee pikkuhiljaa lähenemään 72 kg:ta joka on mulla jo normaalipaino. Sit pidän kyllä melkoset bileet kun ton saavutan ensimmäistä kertaa varmaan kahteen vuoteen

Nää lääkkeet on mulla vaikuttanu tosi paljon ruokahaluun ja nälkäänkin. Tai sit en vaan tajua sitä et mulla on nälkä. Aikasemmin söin 3-5 tunnin välein. Nyt 4-9 tunnin välein. Ei vaan tee mieli. Siitä tulee paha olokin.

Viikonloppuna kisoja ja näytöksiä. Huomenna psykiatri. Ens viikolla tutustumiskäynti psykoterapeutille. Ens viikon torstaina vaahtobileet ja kaverin synttärit. Nyt on myös koeviikko menossa. Huhhuh.

lauantai 19. toukokuuta 2012

1952012

Tänään syöty:
Jogurtti 125 kcal
Kaks banaania 200 kcal
Myslipatukka 130 kcal
Pussi juustopalloja n.1000 kcal
Jätskiä ? kcal

= 1600 kcal
 Tänään oltu M:n ja F:n kanssa. M kysyi mun eilisistä avautumisista, että mitä tapahtu sen jälkeen kun se oli lähteny facesta. Sanoin vaan et menin nukkumaan kun olin niin väsynyt. Tänään olin avustamassa yhdessä tv-sarjassa. Istuttiin kavereiden kanssa penkeillä ja kuunneltiin keikkaa. Täällä paisto aurinko. Söin klo 09-18 välillä ton myslipatukan ja join yhen pillimehun. Mua oksetti ihan hirveesti ja näkökentäs vaan meni pilkkuja ja aaltoja.

Huomenna M:n, F:n ja S:n kanssa jääkiekkoa! :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

1852012

Tänään avauduin mun minäkuvasta mun kolmelle parhaalle kaverilleni (joista yksi M-ihastus)

M: Ja ajattele niitä jotka on oikeesti rumia ni ne ajattelee ainaki että olisinpa noi kaunis ja kattoo sua.
S: Et vitus oo läski  kato ny vatsaas tai jalkojas.
F: Sun ulkonäössä ei oo mitään vikaa. Sä oot tosi nätti.
S: Sun hiukset on nätit (varsinki ne uudet oli helmet kyl), varmaa aika lailla täydelliset hampaat.

Ja nyt mulla on ehkä vähän parempi olla.

maanantai 14. toukokuuta 2012

1452012

Paino pudonnut. Eilen aamulla 73, tänään vähän päälle 73. Oon niin onnellinen. Nyt mun paino on ruvennu pikkuhiljaa putoamaan. Kuukausi sitten oli 75, siitä kahden viikon päästä 74 ja siinä se pysyikin (eikä ees heitelly). Ja nyt toi 73 <3

lauantai 12. toukokuuta 2012

1252012

Eilinen ja M. Ja alkoholi. Ja ystäväpariskunta. Kaikki oli hyvin. Mulla oli punaiset rintsikat ja valkoinen pitsipaita jonka solmin niin että se paljasti vähän vatsaa. Mentiin saunaan, sen jälkeen vaihdettiin pimeässä vaatteet. Kävelin lonkerotölkki kädessä terassille, puhuttiin yli puoli tuntia vain kaikista asioista. Myöhemmin me katottiin leffaa. En kyllä keskittynyt. Hipsutin M:n kättä ja jos ajatuksissani lopetin mua käskettiin tiukasti jatkamaan. Mä nukuin sen vieressä yön. Lähellä. 15 cm välimatkaa ja katoin sitä silmiin.

Aamulla me syötiin yhessä. Jotenkin päädyttiin lukemaan jotain mun vanhaa kauneudenhoitokirjaa. Me vertailtiin itseämme kirjan kuviin. Minkä muotoset kasvot mulla on? Kumpi huuli mulla on paksumpi? Välissä lenteli kehuja. Sä oot just sopivan kokonen. Sun nenässä ei oo mitään vikaa. Sulla on kyllä aika täyteläiset huulet.

Mä hieroin sitä, tunnustelin selkää ja solisluita. Mä sanoin, että rakastan sen luita, ne oli musta kauniit. Se ei ite tykänny niistä. Sanoin, tuoksut hyvältä. Ja sit sen pitikin lähteä.

lauantai 5. toukokuuta 2012

552012

Sun maha on kyllä pienentynyt. :) Mulle tuli ihan mielettömän hyvä mieli kun äiti sano noin aamulla. Tän viikonlopun oon yksin kotona. Mun piti mennä mummon synttäreille, mutta mulla on huomenna aamulla treenit ja en ehtis sinne toisesta kaupungista. Sain siis skipattua kamalat kakkukekkerit. Toisaalta ois ollu kiva nähdä sukulaisia.

Aattelin mennä kohta käymään kaupassa. Ostan pari mehujäätä ja jotain epäterveellistä lauantairuokaa :D Tällä hetkellä katon I used to be fat:ia. Tänään yks tyttö pudotti 87 kilosta suunnilleen tähän painoon mikä mulla on. Ja tajusin että en ehkä olekaan niin kauhea läskikasa. Jotenkin nää lääkkeet on vaikuttanut mun mielialaan, enkä oo tuntenu itteäni niin masentuneeks, rumaks ja hirvittäväks. Eikä sivuvaikutuksiakaan oo ollu.

tiistai 1. toukokuuta 2012

152012

Vappu oli ihan paska. Mua ahdisti koko ajan, liikaa likaisia ja oksentelevia ihmisiä ihan liian lähellä. Vastaan tuli myös pari kusipäätä joita teki mieli tempasta oikein olan takaa. Ne muistutti kaikista vanhoista paskoista. Oltiin myös sovittu kavereiden kanssa että mennään yhessä. No toinen jätkä lähti käymään kotonaan (M). Minä, F ja S lähdettiin subiin. Siellä meni ihan liikaa aikaa ja samassa ajassa oltaisiin ehditty syömään F:n kotona ja lähteä myöhemmällä bussilla. Sit ruokailun loppuvaiheessa M tuli sanomaan et hän menee toiseen subiin. Sillon kello oli 21.00 Soitin jätkälle monta kertaa. Vasta 22.40 aikaan hän sit tuli meidän muiden luo. "Kai mä voisin vähäks aikaa tulla Joo, no ei kyl tarvii tulla ollenkaan kun et oo meidän seuras viihtyny. Olin ehkä vähän ilkeä. Lisäks oltiin sovittu F:n kanssa menevämme samal bussil kotiin. Hän ilmottaakin et menee vasta viimesellä, ja mä en voinu jäädä. Lähdin siitä sit sanaakaan sanomatta. Toivotin niille sit viel viestillä "vitun hauskat vaput" Harmi oikeesti kun jouduit lähteen. Joo älä valehtele. En. Ok. Hyvää yötä. Öitä! Eilisen ruuat. Hah, vittu kun meni hyvin: 75 g sipsejä suklaapatukka banaani

lauantai 21. huhtikuuta 2012

2142012

Mä katon tässä pakko-oireiset potilaat -nimistä ohjelmaa. Tossa on yks nainen, jolla on pakkomielle pitää ittensä puhtaana. Se ei tahdo että sen kasvoihin koskee muut. Se ei halua koskea bensapumppuihin koska niissä on bakteereita. Eli aika lailla samaa kun mulla.

Eilen olin rohkea. Olin tosi isoissa bileissä. Porukka päätti ottaa paidat pois. Mulla oli päällä hame, joka peitti koko mahan tisseihin asti, toppi ja sellanen verkkomainen neule. Kiskasin sen topin sit pois puoleks tunniks :D Oon tosi ylpee itestäni. Mulle julkinen paljastelu on kauhun paikka. Ja oikeestaan yksityinenkin paljastelu. Varsinkin jos kyseessä on joku miespuolinen. Silti tanssin M:n kanssa eilen ilman paitaa, eikä ahdistanut yhtään.

torstai 19. huhtikuuta 2012

1942012

Sain lääkemääräyksen pakko-oireiseen. Efexoria. Sivuvaikutukset näyttää jännittäviltä.
painonlasku, epätavalliset unet, ryömivä tunne iholla, vapina, sekavuus, epätodellisuuden ja vierauden tunne, pahoinvointi, voimattomuus
Kaikista eniten pelottaa tuo ryömivä tunne iholla. Mutta painonlasku ja ruokahalun katoaminen on hyvä. Se voimakkain vaihe kestää n. 3 viikkoa mut ruokahalu pysyy kai pienentyneenä sit myöhemminkin. Monet käyttävät on sanonnu et jos unohtaa lääkkeen niin rupee "sätkyttään" päässä eli tulee sähköiskuja.

Jotenkin mua pelottaa tämä. Huomenna en voi vielä aloittaa. Menen juomaan. Sanon kuitenkin porukoille että otin lääkkeen, voin pistää kännisekavuuden lääkkeen piikkiin.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

1642012

Tämä on 200. postaus! Wohoo. Oon pitänyt tätä blogia hirveen kauan. Alotin joskus 2009 vuonna :O
Mutta asiaan.
Tänään on ensimmäinen herkuton päivä kahteen viikkoon. Ja olen tyytyväinen. Ei mulla ois ollu rahakaan ostaa mitään mättöjä ja se viel vahvisti tän päivän onnistumisen. Tänään myös söin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen porsasta. Jos joulukinkkua ja sikanautaa ei lasketa. Ja harvoin syön jauhelihaakaan. Se tuntu ällöttävältä. En tiedä miksi. Se vaan sai kylmät väreet ja inhotuksen väristykset kulkemaan selkää pitkin.

Kerta kaikkiaan iloinen ja onnistunut päivä! :)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

1442012

Yleisesti

Ikä? - 16v
Pituus? - 170cm
Paino? - 74 kg
Korkein paino? - 79 kg
Minkä painoinen haluat olla? -En osaa vielä sanoa. 5 alkavaan haluaisin.
Mikä SH sinulla on? - Ednos

Syvällisemmin

Kuinka monta kaloria syöt päivässä keskimäärin? - 700-3000
Oksennatko ruokaasi ikinä? - Oon yrittänyt mutta keho ei suostu oksentamaan.
Haluatko näyttää supermallilta / näyttelijättäreltä? - En.
Onko sinulla jokin kouluajan ulkopuolinen liikuntaharrastus? - Joo harrastan tanssia ja käyn salilla ja ryhmäliikuntatunneilla.
Onko sinua kiusattu ikinä painostasi? - On. Aina.
Oletko koskaan paastonnut? - 44 tuntia on muistaakseni ennätys. Mut sillon olin fyysisestikin kipeä joten se oli aika helppoa.
Käytätkö laksoja päästäksesi eroon ruoasta / kaloreista? - En, koska joudun juoksemaan koko ajan vessassa kun maha toimii liiankin hyvin.
Inspiroivatko mallit / näyttelijät sinua? - Joskus.
Oletko joutunut sairaalaan koskaan SH:si takia? - En.
Oletko koskaan käyttänyt oksetusjuurta oksentaaksesi? - En.
Oletko koskaan yrittänyt parantua SH:stasi? - Välillä on terveempiä kausia, mut se loppuu kun tajuaa kuinka paljon on ahminut.

Kehonkuva kysymyksiä

Näetkö itsesi jatkuvasti lihavana, vaikka muut väittävät ettet ole? -Tiedän että olen lihava, mutta jos satun mainitsemaan jostain esim. "mun pohkeet on isot" niin kaverit kysyy että "liian isot mihin?" Eli ei ne väitä vastaan mut ei ne positiivistakaan sano.
Mitä kehonosaa muuttaisit? - Vatsa, kädet(siis kokonaan), reidet, pohkeet, persettä vähän pienemmäksi.
Asteikolla 1-10, kuinka tyytyväinen olet kehoosi? - 2-6 vaihtelee
Tunnetko itsesi vähäarvoiseksi painon / kehosi takia? - Joo.
Oletko toisinaan masentunut painosi / kehosi takia?- Joo.
Vertaatko kehoasi muiden kehoihin esim mallien / näyttelijöiden? - En, mutta tavallisiin ja erityisesti samanpainoisiin. Haluan tietää että näytänkö yhtä painavalta mitä olen.

Terveys/Ruoka

Syötkö mielestäsi riittävän terveellisesti? - En.
Oletko sairaalloisen pelokas syömään hiilareita? - En ole pelokas, koska tiedän että niitä tarvitaan. En kuitenkaan kauheesti tykkää leivästä ja oon nyt vähentäny..
Rasvaa? - No en tykkää et ruoka ui rasvassa, mut tiedän että se on tärkeää keholle. Sanotaanko että ylimääräistä vältän
Kaloreita? - Riippuu mielialasta..
Oletko usein väsynyt/uupunut? - Oon aika usein. Joskus en jaksais tehdä yhtään mitään.
Tunnetko itsesi energisemmäksi syönnin jälkeen? - En oikeestaan.
Syötkö lihaa? - Punaista lihaa vältän. Jauheliha taitaa olla ainoa punainen mitä syön, pihvit ja kaikenmaailman lihaköntit on ällöttäviä. En tiedä miksi.
Syötkö ruokasi tietyllä tavalla? - En, mutta se tuottaa joskus ongelmia. Ei saa ahmia niinku bulimikko eikä saa näykkiä niinkun anorektikko. Yleensä harrastan molempia ja erityisesti seurassa se on hävettävää.
Sanovatko ihmiset, että näytät sairaalta / erittäin nälkäiseltä? - Ei
Oletko ikinä oksentanut verta? - En.
Onko sydämesi syke 49 yläpuolella? - 70 paikkeilla pyörii
Pyörryttääkö sinua vähäisestä syömisestä? - Ei pyörrytä, särkee päätä.

Muuta

Onko media mielestäsi syypää syömishäiriöiden yleisyyteen? - Ehkä vähän mutta en oikein tiedä.
Mikä on mielipiteesi Pro-anasta? - Hmm..en tiedä
Onko sinulla muita mainittavia häiriöitä (esim masennus)? - Diagnosoimaton masennus ja pian diagnosoitu pakko-oireinen häiriö
Mikä on lempiruokasi? - Omena tai jogurtti. En osaa sanoa kunnon ruokaa.
Lempijuomasi?- Vesi ja cokis zero
Toivotko usein ettei sinulla olisi syömishäiriötä? - Toivon, että olisin tyytyväinen itteeni
Haluatko parantua? - En oo valmis päästään irti tästä.

------

Haha tylsyyttäni tein tollasen. Tänään tuli "liikuttua" melko paljon. Kävin Tampereen kirjamessuilla ja näin suosikkini! Sofi Oksanen <3
Eilen oli ihan sairas ruokapäivä: 100 g suklaata, 200 g juustopalloja ja noin 200 g irtokarkkia. Silti paino oli laskenut kilon. Oli vähän wtf-olo, mutta mikäs siinä.

torstai 12. huhtikuuta 2012

1242012

Joka ilta mä ajattelen, että helvetin läski sä et tarvitse etkä halua niitä sun mässyjäs. Mutta silti. Yhtenäkin päivänä söin suklaata ja mietin että mikä tässä oikeastaan maistuu niin erityisen hyvältä. Mielettömän epäonnistunut olo. Tiedän että pystyisin olemaan syömättä useita tunteja. Näköjään vaan tykkään ruuasta niin paljon että sitä on syötävä ihan koko ajan.

Huomenna on koeviikon viimeinen koe. Vihdoin. Tää on ollu yhtä laiskottelua noiden kirjojen kanssa. Koko ajan teen jotain muuta kuin luen. Kuten oon koneella, käyn lenkillä, teen käsitöitä (:O) En tee koskaan käsitöitä :D Mutta sainpahan ommeltua ihan sievän kolikkokukkaron.

Nyt täytyy oikeasti kerätä motivaatio ja näyttää kesällä upealta tai siis upeammalta. Vituttaa kun päästin taas tän kesäkuntoonlaihdutuksen näin myöhälle.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

542012

Eilen illalla tuli surullinen olo. Taas siitä samasta ulkonäköpaskasta. Ja yksinäisyydestä. Mun "kaverit" ei oo kiinnostunu musta. Ne ei tykkää mun kuvista, ne ei kerro mulle mitä kuuluu, ykskin kaveri unohti mut kolmeks kuukaudeks! Ne on aina keskenään, mutta kun mun pitäisi olla jonkun kanssa niin se ei koskaan käy.
Yhden kaverin kanssa olin viimeks kahdestaan kolme viikkoa sitten. Sitä edellistä kertaa en muistakaan. En oo ollu kenenkään kaverin synttäreillä kohta kahteen vuoteen. Ne ei oo vaan kutsunu. Tai jos on kutsunu niin en oo päässy vanhempien toimesta.

En mä tiedä. Mulla on vaan turha olo.

torstai 5. huhtikuuta 2012

442012

Eilen olin erään ystäväni luona yötä toisen ystävän ja M:n kanssa. Ja jotenkin oon melko sekasin. Koskaan M ei oo koskenu "vakavasti" vaan sillee vitsillä lääppinyt. Mutta nyt se hipsutti mun niskaa ja tunkes viereen kattomaan leffaa (nukahdettiin muuten päällekäin), silitti mua, piti kättä reidellä ja nukahti kun hipsutin sen kättä.
En yhtään tiedä mitä mun pitäis tehdä. Se saattaa lähteä kahdeks vuodeks opiskelemaan ulkomaille.

Mutta jotenkin kun se on niin sulonen. Ja hauska. Mun ei oo hankala olla sen seurassa. Ainakaan kovin hankala. Se tietää, koska mä tilitin sille kerran jäätävässä kännissä.
Se sanoo mua kissaks. Jaaha, kissa nostettiin pöydälle tuo totes kun nojasin pöytään ja nostin jalkani sille. Mutta mä en tiedä tykkääkö se musta, vaikka siltä se vaikuttaa. Se tahto tehdä mun kanssa paljon asioita. Pestä hampaat, meikata, kattoa leffaa, hipsuttaa, se halus leikkiä kauppakeskushippaa niin että ystäväpariskunta etsi meitä. Se halusi olla mun kanssa. Jotenin mulla on siitä hyvä mieli. Se kysyy, koskee ja kuuntelee. Ehkä mä todellakin taidan olla ihastunut. Mutta en kyllä haluaisi pilata kaveruutta hötkyilemällä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

342012

Mua vituttaa niin rajusti. Sen takia en ookkaan kirjotellu. Oon vihannu itseäni ja mussuttanu kaikkea paskaa kohta puoltoista viikkoa.
Kaveritkin on ollu ilkeitä. Jätkät varsinki. Yks on vihjaillu siitä miten mun kannattaa lukee fitnesslehtee. No se oli kuulemma sellanen "kiltti" ehdotus, eikä se ollu tarkottanu mitään. Toinen sitten taas vihjasi että olen niin epähaluttava että stondiskin laskee. No en sitten syönyt sinä iltana mitään.

Nyt kaverit on alkanu epäileen. Täs on ollu viiden päivän sisällä neljä kertaa kun oon sanonu etten halua syödä jotain. Kouluruokaa, subia, karkkia tai suklaata.
Ootkohan sä saanu jotain vaikutteita siitä Stalinin lehmistä?
Kyseinen jätkä kuuli kirjallisuuspuheenvuoroni kyseisestä kirjasta.
olen EN!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

2732012

Mua ahdistaa hirveästi. Tänään puhuin kaverini kanssa facebookissa, ja tuskailin profiilikuvaongelmaani. Kaveri sano että laita se kuva facebookkiin ja hän sanoo sit mielipiteen. Laitoin sen, ja kaveri pysy hiljaa. Puolentoista tunnin päästä vihjasin etten ole vieläkään varma siitä kuvasta. Lisätty kolme tuntia sitten. Nolla tykkäystä. Siinä ajassa mun sievät kaverit saa 30 tykkäystä.

Sitten mä rupesin miettimään että koska mua on sanottu kauniiksi. Ei koskaan. Tai no, kerran psykologi sanoi, kun itkin siitä kuinka minua on kiusattu ulkonäöstä 10 vuotta.
Aina on vain sanottu:
Onpa sinulla kauniisti hiukset. Onpa sinulla tänään kivanvärinen paita päällä
Se ei vaan riitä. Mä tahdon olla oikeasti jonkun mielestä kaunis. En muista että A (exä) olisi koskaan sanonut pysyvästä ulkonäöstäni mitään hyvää tai sen kummemmin pahaakaan. Tai no olinhan hänestä sitten loppujen lopuksi jäätävä läski.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

2432012

Eilen oli huono päivä, kuten kerroin. Valmistauduin henkisesti paskoihin vaakalukemiin. No, nukuin pitkään ja menin herättyäni vaa'alle. 73 kiloa. Mitä tämä on? Oikeasti, söin pitsaa, karkkia ja rasvaista croissantia. En olis ansainnut tota lukemaa.
Tän kunniaks teille 73-kiloiskuvia :D

Kuvat joissa on farkut on vanhoja. Kuvat mustilla alushousuilla on uusia.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

2332012

Tänään mun ääni tärisi. Pidin kirjallisuuspuheenvuoron. Stalinin lehmät. Syömishäiriö. Pala nousi kurkkuun vaikka yritinkin olla neutraali. Ilmeisesti onnistuin koska ilmeitä ja äänensävyjä kehuttiin neutraaleiksi. Luokassa oli toinenkin syömisvammailija, ainakin entinen. En ole varma. Hän tietää minusta. Mutta en uskaltanut katsoa tyttöön.
Sain siitä 9-.

Tänään söin myös pitseriapitsaa, se oli ihan hyvää, mutta rasva tihkui aivan liikaa. Kaavin sitä pitsan päältä kellumasta. Söin myös croissantin ja pussin karkkia. Vitun sika, huomenna mennään juoksemaan.

Tänään olin myös ostoksilla ystäväni kanssa. Olen pitänyt häntä aina hirveästi itseäni hoikempana. Hän käyttää samankokoisia housuja kuin minä. W 30. Siinä se. Ehkä en olekaan niin vitun lihava.

Tänään oli myös toinen ilon hetki. Kokeilen 40 kokoisia sortseja. Ne sujahtivat jalkaan naps vaan. Vaikka olen syönyt ties mitä paskaa tällä viikolla. Aikaisemmin kaupassa 42 on ollut vyötäröltä hieman tiukka. Mutta paino ei oo laskenut. Tä on nyt varmaan sitä kiinteytymistä. Maha on aamuisin pieni. Niin pieni että haluan siinä tunteessa jättää syömättä. Mutta sitten se iskee, en tiedä mikä, ehkä nälkä.

Tänään ei kuitenkaan voi enää tulla nälkä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

1832012

Tänään on onnellisuuspäivä. Vaikka mulla oli perjantai & lauantai mättöpäiviä, niin tänä aamuna paino 74. Eli olen ylpeä, kun ei noussut ! :) Eilen kävin juoksemassa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kaikki tiet oli jään peitossa ja vettä vielä pinnalla.
No sain juostua 1,3 km. Pari kävelyaskelta oli kyllä koska mäessä oli niin liukasta. Aikaan 10,37 menin. Vähän harmittaa, et lähdin tuolla juoksemaan kun pettymyshän siitä tietenkin tuli.

Tänään kulutusta luvassa 950 kaloria. Ensin omat treenit ja sitten oon lupautunu meneen kaverin kanssa zumbaan, vaikka kyseistä lajia vihaankin täydestä sydämestäni.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

1732012

Nääh, tänäänkin oli vähän tällänen mössöilypäivä. n. 100 g sipsiä ja äidin tekemää tonnikalapitsaa. Ja jogurttia ja leipää. Kohta luultavasti kaverin kanssa lenkille, jos se nyt vastais viestiin :D
Ainiin ja käytiin ostoksilla. Sovitin seppälässä hametta, joka menee vyötärölle. Ensin 40/42, ihan liian löysä, sitten 38/40 sekin ihan vähän liian löysä. Voi sitä riemua! :)

Jos toi kaveri ei nyt lähde käveleen mun kans niin lähen sitten itekseni hölkkäilemään tuonne, pitkää lenkkiä :) Tavoitteena ois mennä 3-5 km. Ei nyt ehkä ihan kaikkea hölkäten mutta, oishan se ihan kiva saavutus :) Yritän tähdätä nyt siihen 1500m alle 8 minuuttiin.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

1632012

Musta tuntuu että mä olen ehkä vähän ihastunut mun kaveripoika M:ään. Siitä lähiten kun me tutustuttiin meidän välillä on ollu jotain. Vihjailua, koskettelua ja sellasta. Mut jotenkin tää on tosi epävarmaa. Sillä on hirveesti kaverityttöjä ja en tiedä että onko sen käytös mun seurassa jotenkin spesiaalia. Se tekee mulle biisejä (no läpällä :D), kerran kun oltiin syömässä tokas "mä haluun sua". Tänään se sano et "mun tekee mieli nostaa sut"

Jotenkin otin sen kehuna. Että en olekaan ihan kamala norsu. (Tähän liittyen onnellisuus. Alkuviikosta paino oli 76, no okei menkat, ja tänään aamulla 74)
Enpä tiedä nyt tuostakaan.

Tänään syömiset päin helvettiä. Tein salaatin, söin hapankorppua ja jogurttia ja leipää. Tähän asti ok. Sitten pantterikarkkipussi (sellanen pieni) ja irtokarkkipussi. Vähän päälle 200 grammaa. No, perjantai ja annoin luvan itselleni mutta noin paljon?

torstai 15. maaliskuuta 2012

1532012

Tänään aamulla ajattelin että minulla on lupa syödä pätkis-patukka. Myöhemmin ajattelin että voisin ehkä ostaa pienen pussin karkkia. Sitten rupesi hävettämään ja nolottamaan.
No, en kyllä syönyt kumpaakaan. Tosin jäätelöä söin pienen palan.

Kaloreita tuli 1070 kiloklubin mukaan. hh:64% r:19% P:18% eli proteiineja nostettu taas :)
Pitkästä aikaa tuli kohtuuhyvät kalorimäärät syötyä. Tuntuu kuitenkin että olen hirveä sika, koska olo on täysi.

2 ruisleipää salaatilla, kurkulla ja kinkulla
1,5 dl riisiä, kalkkunakastiketta ja hapankorppua (siinä kastikeannoksessa ei ollu yhtään kalkkunaa btw :D)
2 omaa salaattia (salaatinlehtiä revittyinä 5 kpl, kurkkua, tomaattia, raejuustoa 2 rkl)
Riisimuroja, kerrosjogurttia ja jäätelöä

Näin listattuna tuntuu ihan kauhealta määrältä, vaikka tossa on paljon kasviksia ja terveellistä ruokaa. Mutta tosiaan eilen kun söin 1500 kaloria, mikä ei tällä koolla ja kulutuksella pitäisi olla mikään lihottava määrä, niin paino nousi vähän vajaa puoli kiloa.
Tulevia liikuntasuunnitelmiakin on jo. Sain elixiaan viikon lahjakortin mut en tiedä koska käytän sen. Sunnuntaina tulee 3 h tanssia. Ensin omat reenit ja sitten zumba päälle (lupasin kaverille) sunnuntain kulutus = 900jotain kaloria.
Maanantaina aattelin mennä koulusta suoraan salille ja uimaan, kun pääsen niin aikasin ettei varmaan oo kauheesti ruuhkaa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

1432012

Tänään kaloreita 1500. Jotenkin oon tyytyväinen. En syönyt kauheaa ahmintaa kerralla vaan pikkuhiljaa, ja kaksi "lämmintä" ateriaa. Okei, toinen oli proteiinipitoinen salaatti ja toinen oli pastaa ja tonnikalakastiketta. Tuntuu että jotenkin oon taas lipsumassa ortoreksian puolelle. Mutta en vaan voi uskoa että 1800 kalorilla laihtuu, kuten kiloklubi väittää...

Tänään ei oo tullu liikuttua. Mikä vähän harmittaa. Voisin kyllä nostella painoja. Nyt kun oon saanu proteiinia nostettua 17%. No vähän se on vieläkin, mutta sentään enemmän kun se 12 mitä se joskus on ollut.

Tänään oli järkyttävä itseinho päällä. Terkkarin vaaka näytti neljää kiloa enemmän kuin oma vaakani. Vaikka oma vaaka näyttää mun yht. 5 kilon painot ihan oikein? Okei mussa oli ehkä ruokaa ja nesteitä kun menin siihen puntarille. Ja mulla on ihan normaalia että ilta- ja aamupainolla on kakskin kiloa eroa.

Nojoo, tää oli taas vähän tälläne lässytyspostaus eli ei tässäkään tainnu taas olla mitään järkeä :D

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

1132012

Tuntuu taas niin epäonnistuneelta. En ymmärrä miksei mussa tapahdu muutosta. Mä kävelen, tanssin, käyn salilla, nostelen painoja, vahdin syömisiä, mutta joskus boostaankin. Mua niin vituttaa tän aamun 76. Okei, mul on menkat tulossa mutta silti.
Huomenna meen koulusta suoraan salille ja uimaan. Tänään kävelen reeneihin ja takasin.
Tuleehan siinä se kolme kilometriä kävelyä lisää.

Mua pelottaa, kun oon ruvennu ajattelemaan että ehkä mä kelpaan. Mut ne on vaan jotain ohimeneviä ajatuksia. Mä vihaan tätä, itseäni, muita, ruokaa, liikuntaa, maailmaa ja kaikkea. Tuntuu taas että tästä ei tule yhtään mitään. Mä yritän kovasti ja olen oikeastikin parantanut siitä miten joskus söin. Silti tää helvetin paino ei laske.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

1032012

Ei mulla tänäänkään oo oikeen mitään kirjotettavaa. Eilen tosin tuli tieto että lähden ens kesänä Saksaan. Potsdamiin eli ihan Berliinin rajalle! <3
Tällä hetkellä mummolassa ruokabilettämässä...

torstai 8. maaliskuuta 2012

832012

Ensiksi, hyvää naistenpäivää ihanat lukijani! <3
Toiseksi, se uintireissu ei ollutkaan niin kamala. En ollutkaan kaikkein kamalimman näköinen. Siellä oli oikeasti hyllyvää läskiä ja sitten niitä laihoja joilla on aivan hirvittävä pömppis.
Mun ei ehkä ite tän näkösenä kannattais puhua tälläsiä, mutta olin oikeasti aika iloinen. Tunsin itteni jotenkin treenatuksi.

Tosin sen reissun jälkeen marssin kauppaan enkä itsekään tiedä että miksi. Tän päviän syömiset on täyttä paskaa, en siis jaa niitä teille.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

732012

Mulla ei oo tänään oikeen mitään sanottavaa. Tuntuu taas sellaselta että kulkee vaan päivien läpi eikä saa oikeasti tehtyä yhtään mitään. Paitsi syömistä ja sitäkin huonosti. En osaa syödä proteiinia, en osaa syödä tarpeeksi paljon tai vähän, en vain osaa olla ahmimatta kaikkea paskaa.

Mun energian tarve ois vähän siihen 2000 pintaan. Syön siitä noin puolet. Tuhat on sellainen paskaluku. Se ei ole tarpeeksi vähän tai tarpeeksi paljon. Se on vaan välimuoto. Välimuodoille. Niille jotka ei osaa syödä vähän, mutta myös niille jotka eivät osaa syödä normaalisti. Söin yhtenä päivänä 1200 kaloria. Ja meinasin kuolla ahdistukseen. Se on vähemmän mitä terveellisesti laihduttajille suositellaan.

Miksi vitussa siis pyörin tässä helvetin 74 kilon ympärillä?

Mä kuitenkin liikun ja pidän boostipäiviäkin. Jos joku viisaampi kertoisi mulle mistä tämä johtuu?

Ainiin ja huomenna on se kamala liikuntapäivä. Eilen sovitin bikinejäni. En mä kehtaa niillä tulla. Mahassa on möykkyjä, selässä on läskiä, reidet pursuaa. Rupesin itkemään. En mä vain halua.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

532012

Tänään(kin) oli vähän huono päivä. Aamulla korvakorusta katkesi timanttiketju ja meinasin myöhästyä koska bussikortti hukkui. Puhelimestakin meinasi loppua akku.
1452 kaloria sisään (hh: 68% r: 19% prot: 13%)
Eli siis syön aivan liikaa hiilihydraattia ja liian vähän proteiinia.
Oon jo pitkään miettiny et miten se lasketaan kuinka monta prosenttia on syönyt mitäkin.
Sit tajusin et sen näkee kiloklubista!

Sit tajusin myös että liikuntapäivä onkin vasta torstaina. Tässä on siis kaksi päivää aikaa tyhjentää itteään nesteistä ja kuonasta. Jos vaikka näyttäis paremmalta. Nyt nosteleen painoja.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

432012

Sämpylä
Omena
2 purkkia jogurttia
2 kulhoa muroja (n. 3 dl yhteensä)
--------
puoli pussia sipsiä n. 160 g
pala nougatjäätelöä
--------
Mulla on hyvin suuri sikaolo. No oli mulla tänään kahden tunnin kohtuurankat treenit mut se ei oikeuta noita kahta viimestä
1750 kaloria sisään. Pois 600.
No ei se ehkä nyt ihan niin huonosti viikonloppupäiväksi mennyt.

Mua stressaa päivä päivältä enemmän toi keskiviikon kylpyläreissu. Mut siinä tulee onneks hyvin sitä liikuntaa! Mutta en kyllä haluais mennä tän kropan kanssa sinne..

lauantai 3. maaliskuuta 2012

332012

En tajua. Mun vaaka näyttäisi tällä hetkellä ehkä 73 tai 74. Täällä vaaka näyttää neljä kiloa enemmän.
Usein kun käyn vaa'alla muualla (päivisin) niin se näyttää noin kaksi kiloa enemmän kuin omani aamulla.

Onko vaakani väärässä vai onko mulle tullu nesteitä (ja ruokaa mahaan) kahen kilon edstä?

Kun oon laittanu mun kaks 2,5 kg painoa vaa'alle niin se näyttää sen noin viis kiloa.


Mummon luona oon syöny melko terveellisesti. Tai siis kunnon ruokaa ja vähemmän kaikkea kaloripitoista rasvapaskaa mitä oisin ehkä syöny kotona ollessani.
Ja liikuntaa on tullu reilusti. Päivässä oon kävelly 3 km kaverille ja takasin ja sit bussipysäkille ja kaupungilla ja tanssinu ja riehunu.
Ekasta päivästä tultu noin kilo alaspäin!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

2622012

Arvatkaa kuka laiskimus ei jaksanut raahautua reeneihin, mutta kauppaan totta kai?
Minä. Kaloreita varmaan miljoona. Huomisesta alkaa "tehokuuri". Terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa kavereiden seurassa. Nyt syödään perheen kanssa vähän metripizzaa ja kokista..

Usein puhutaan siitä että kuinka anat/laihduttajat jättää perheiden kanssa ruokailuja väliin. Mutta mä uskon että jos mä en söis muiden kanssa siitä nousis kauhee huuto. Enkä sais syödä edes omassa huoneessa. Paitsi sillon kun on ns. vapaa ruokailu eli ei mitään yhteistä ruoka-aikaa.

Tänään tunsin oloni jotenkin kipeeksi. Päätä särki ja oli paha olo. Nukuin jopa tunnin päikkärit mitä en tee kovinkaan usein. Mutta vittu kun ärsyttää kun j-kirjain ei toimi kunnolla vaan pitää hakata raivolla joka kerta.

lauantai 25. helmikuuta 2012

2522012

Tää päivä meni ihan pilalle. Ton aamuangstin jälkeen pistin kiloklubin jälleen pystyyn.
Syödyt kalorit: 2143 kcal
Kulutetut kalorit: 230 kcal

Huomenna tosin tulee kulutettua 800 kaloria. Koska mulla on kahen tunnin reenit ja sit viel kävelen sinne. Mua vituttaa nuo 2143 aivan liikaa. Puolet tuli sipseistä. Hyvin syöty, sika.

2522012

Jotenkin niin epäonnistunut olo. Miksi minä en voi laihtua? Eilenkin sain kuulla hyvältä ystävältäni siitä että "sulla kestää kauiten syödä kun syöt eniten." Ja se ei oo totuus. Oikeastaan syön siitä kaveriporukasta vähiten vaikka oon läskein.
Tai mistä mä tiedän mitä ne syö itekseen..

Mulla alko loma ja meen mummolaan. Siel se paine syömiseen kasvaa. Mummo sanoo tunnin välein että otappas tästä ruokaa. Mua inhottaa sanoa että ei oo nälkä. Se aina kauhistelee kun syön "vähän" vaikka omasta mielestäni syön ihan liikaa :D

Ai niin, kävin toissapäivänä psykiatrilla. Kerroin paniikkikohtauksista ja mun tavoista, rajoituksista jne. Hän vastas et kuulostaa paljon pakko-oireisuudelta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

2222012

Tänään on ollut melko rento päivä. Syömisten kanssa meni aika paskasti. Muroja, kaksi pasteijaa, salaattia, hapankorppua ja 180 g karkkia.
Oon periaatteessa ylpeä etten koskaan vedä karkkiövereitä. Suurin irtokarkkimäärä minkä oon ostanu oli 250 g. Muuhun ahmimiseen verrattuna multa vois odottaa sellasia 400-600 g pusseja.

Nyt makaan sängyssä, ja odotan että isi ja äiti tuo mulle pussin salaattia kaupasta. Laitan salaatinlehden sisään vähän jauhelihaa ja salsaa. Voin kertoo että maistuu aivan tajuttoman hyvälle. Ja kaloreitakin ehkä 25 yhdessä :)

Ainiin, tänä aamuna päätin että kotiin tullessani syön karjalanpiirakan, kun eilen hillitsin itseni. (ps. 1100 kcal). Tulin kotiin väsyneenä ja menin jääkaapille. Karjalanpiirakat syöty. Tiedättekö sen raivon mikä tulee kun on koko päivän oottanut jotain ja se ei tapahdukaan. Sitten päätin että lähden hakemaan kaupasta sipsejä.

No, en lähtenyt :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

2122012

Tänään otin taas muutaman uuden kuvan. Ei hyvältä näytä.
Rupes ahdistamaan. Mulla on 8.3 liikuntapäivä ja mennään kaverin kanssa kylpylään. Voi paska. Ja kuten kuvasta alempana näkyy niin toi maha on aivan älyttömän löysä rumppu.



Ja niin. Päivän ruuat ois muuten menny tosi hyvin, mutta koulussa oli laskiaspulla mieheen. Se ei kuitenkaan ollu mikään jättipulla (onneksi)
Torstaina teatteriin ja perjantaina jälleen juomingit/syömingit mitä luultavimmin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

1922012

Tää viikonloppu meni ihan päin helvettiä. Perjantaina kaverit tuli leffailtaan ja syötiin sipsejä ja karkkia etc. Sit yhtäkkiä tuntemattomasta syystä mun huuli rupee turpoomaan. Ja turpos kaksinkertaseks. Kun äiti pääsi töistä niin eikun vaan ensiapuun ja adrenaliinipiikkiä alaselkään. Tärisin sen jälkeen sellaset 20 minuuttia.

Lauantai. Istuin sohvalla, datasin ja katsoin telkkaria. Ja söin.

Sunnuntai. Aamupaino 75 kg. Tanssitunnilla opettaja huomas viiltoarvet ja sano et "rumia tollaset. eihän tahallaan?" Ei tietenkään, mitä sä nyt kuvittelet.

maanantai 13. helmikuuta 2012

1322012

Tuntuu taas jotenkin tyhjältä. Ja yksinäiseltä. Mulla on ihmisiä ympärillä, mut mä en vaan jotenkin "saa kiinni" maailmasta. Mä oon itekseni koko ajan. Mä en haluaisi. Mä tahtoisin että mulla ois kavereita jotka tahtois olla mun kanssa ja vaikka poikaystävä joka rakastais mua ja ymmärtäis tai ainakin yrittäis ymmärtää kaikki mun asiat.

Perjantaille sovittu leffailta. Pari kaveria tulee käymään ja meil on helvetilliset ruokavuoret keittiön pöydällä. Ehkä täytyy vaan yrittää pärjätä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

1122012

Kävin äsken spinningissä ja Bodycombatissa. Tykkäsin! Combat oli hieman liian rankka. Ohjaaja säästeli lepotaukoja, ja mulle varsinkin rankkaa kun oli spinning jo alla.
Nyt alan kattomaan leffaa ja vieressä on 200 g karkkipussi.

Mutta, hyvää lauantaita teille! :)

PS. Yläselässä tuntuu siltä että en todellakaan tuu kävelemään kunnolla muutamaan päivään :D

perjantai 10. helmikuuta 2012

1022012

Mua vituttaa, vituttaa niin rajusti. Oltiin sovittu kaverin kanssa et huomenna mennään yhden liikuntakeskuksen jumppapäivän johonkin jumppaan.
Äsken kysyin kaverilta et nii mitenkäs tehdään huomisen kanssa

Kaveri: "Meninki poikaystävälle yöks. En osaa sanoo ehdinkö ees siihen viimeseen jumppaan"

Ja mua vituttaa. Miks se oon aina minä joka jää yksin. Tänään se sama kaveri sano että ei voi syödä mun kanssa "koska lupasi jo toiselle"
Kolmestaan ei voi syödä, eihän?
Miksi minä? Miks mä oon aina yksin vaikka mä sovin tapaamisia. Ne vaan aina peruuntuu. Ehkä ihmiset ei haluu sanoo mulle että ne ei tahdo olla mun kanssa. Helpompaa vaan tehdä oharit?

torstai 9. helmikuuta 2012

922012

Tänään tullut 900 kaloria. Myöhemmin syödään lettuja perheen kanssa. Eli ihan siedettävä päivä ollut.
Tänäänkään ei jaksais liikkua yhtään. Viime päivinä ollu jotain tanssimista ja koiran kanssa lenkkeilyä.

Tänään kuuluu ihan hyvää, eikä mulla oikeestaan oo mitään mistä kirjottaisin, mut kirjotin kuitenkin.

maanantai 6. helmikuuta 2012

622012

Tänään meni ruuat päin vittua, koska pikkusiskolla oli sukulaissynttärit. En tosin syönyt kauheasti. Pasteijan ja pienen palan kakkua, ja muutaman palan suklaata. Tänään piti alottaa parempi elämä, mut se ei nyt onnistunut. Huomenna sitten.

Paitsi kylmä tätä päivää vähän korjasin. "Sheikkasin yksin himas" 40 minuuttia. Siihen olen tyytyväinen. Ja myös siihen että söin sitä suklaata vain muutaman palan, vaikka tossa on vielä melkein kokonainen levyllinen aivan nenän edessä.

Koeviikko nyt ohi ja hyvin meni :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

422012

Mulla ei todellakaan ole hyvä olla, En oo laskenu kaloreita neljään päivään ja olen vitunmoinen valas. Äiti soitti psykiatrille, mulla on aika 23. päivä.

Jotenkin mä en vain jaksais, mä tarviin apua. Mä tarviin vitusti apua, koska mä haluan tappaa itteni. Ja niin ei sais kai haluta. Mä yritän puhua mun ainoalle "hyvälle" kaverille täällä. Mut ei sitä kiinnosta. Eilen se kysy et lähetäänkö heti leffaan. Mut sit se sano että ei mennäkkään. Se varmaan vihaa mua, kun se ei halua koskaan olla mun kanssa.

Musta ei oikeasti tykkää kukaan. Tai jos tykkäisi, niin miks kukaan ei halua olla mun kanssa?
Oonko mä niin vastenmielinen ruma läski, tyhmine juttuineen, väärine mielipiteineen ja kamaline vaatteineen ihan niinkun sillon neljä vuotta sitten! MIKS KOSKAAN EI VOI OLLA HYVIN?

Tänä aamuna mutsi sano et "Sä täytät koht 18. Hoida pääs kuntoo ennen sitä"

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

122012

Tänään en laskenut kaloreita. Ihan sama.

Tänään sanoin mun ja kavereiden keskesessä facebookryhmässä että menen viikonloppuna raukkailemaan (=leffaan yksin).
"Paras" kaverini kysyi että "leffaanko? :D forever alone"

Ja kylläpä tuntui paskalta. Ihan kuin mä en itse tietäisi sitä etten mä kelpaa enkä tule kelpaamaan kellekään.

tiistai 31. tammikuuta 2012

3112012

HSGD toinen päivä. Tulossa suunniteltu kalorimäärän ylitys 50 kalorilla.
Tänään syöty 575 muunmuassa hapankorpun ja lihakeiton parissa. Mutta. Tänään tahdon aivan ehdottomasti syödä kurkkua Creamy Pepper dipillä. Ja se sitten ylittäisi 50 kalorilla tän päiväsen 800 rajan.

Itse asiassa mua ei vituta toi.

Sitten voisin saksan aineen ja saarnan kirjoituksen jälkeen polkea kuntopyörää tai nostella painoja.

maanantai 30. tammikuuta 2012

3012012

Ensimmäinen päivä HSGD:tä suoritettu. Enkä nääntynyt nälkään! Mulla on itseasiassa yllättävän täysi olo. Eli siis syödyt kalorit 890 - kuntopyörällä pois poljetut 263

Jäljelle jää 630. Jos ei tälläsellä tahdilla pidemmän päälle laihdu niin minä luovutan!
Nyt on tosin aika (lue: hyvin) positiivinen olo.

3012012

Tänään aloitin Healthy Skinny Girl Dietin. Eli siis sgd mut isommilla kalorimäärillä. Tossa heittelee kalorit 800-1150. Eli just sopiva! Kiva kun viikonloput on huomiotu.

Tänään tullu noin 700 kcal.

Viili 80 kcal
Sämpylä (omatehty) ei tietoa kaloreista.
Kaks hapankorppua 60 kcal
Grillattu Kananrinta -subi 350 kcal
Kaks muumitikkaria 60 kcal (:D)

Pidin kaupassa hienosti pintani. Päätin että tätä en todellakaan pilaa ja hyvinhän se meni! Ainiin, oon syöny tohon myös omenan ja kaks mandariinii kylkeen, mut hedelmii ja vihanneksia ei lasketa kalorisaldoon. Tänään aattelin vielä vähän kutopyöräillä.

Ja jos jotakuta kiinnostaa

lauantai 28. tammikuuta 2012

2812012

Mulla on jotenkin tosi tyhjä olo. Eilen ahmin, tänään ahmin. Tänään oli hautajaiset.
Mua ahdistaa. Tuntuu kuin ei ois yhtään ystävää. Ne asuu monen sadan kilometrin päässä tai sitten lähempänä ne on sellasia joiden kanssa ei voi puhua oikeen syvällisiä tai mitään omia tärkeitä asioita.

Ne vaan on.

Oon käyny tän viikon aikana kaks kertaa salilla ja tehny kunnon tunnin tai puolentoista reenin. Mutta ei. Ei näy vaa'assa vaikka oon yrittäny parantaa ja onnistunutkin siinä. Toisaalta tää viikko oli jotenkin epäonnistuneempi.

lauantai 21. tammikuuta 2012

2112012

Aamupaino 73. Vihdoin on tapahtunut jotain! Eilen oli mahtavat reivit ja tuli kyllä hypittyä ja poltettua kaloreita siellä tiiviissä ihmismassassa. Tänään syöty sämpylä ja pian ranskalaisia. Myöhemmin illalla tulee neljä kaverii käymään ja otetaan vähän alkoholia ja niin päin pois.

Illalla oon suunnitellu ottaa ruokien kaa rauhallisesti. Teen noille sellasta nuudeli-kana-kasvismössöä ja itekin sitä taidan syödä. Muutenkin aattelin pitää tänään sellasen pienimuotoisen herkuttelupäivän :)

torstai 19. tammikuuta 2012

1912012

Mä ihmettelen. Mun paino ei _vieläkään_ laske. Oon vähentänyt herkkuja ja lisännyt kunnollista ja terveellistä ruokaa tilalle. Tällä viikolla oon polkenu kuntopyörällä puolitoista tuntia. Eilen tein n. 20 minuuttia erilaisia käsilihasliikkeitä (uusilla 2,5 kg painoilla! <3) Tänään juoksin matolla 40 min ja kulutin 214 (vaan!?) no ei noihin voi luottaa, sit crosstrainerilla 20 min ja 142 kcal.

Sit vielä 20 minuuttia kuntosalia, eli vatsa- ja reisilihaksia tänään. Nyt jopa muistin venytellä etten ois huomenna ihan jumissa.
Huomisenkin liikunnat suunniteltu. Koulussa sellanen biletapahtuma jossa tulee siis tanssittua.

Ruuat tänään: toistaiseksi 830 kcal mutta saatan syödä vielä ruisleivän tai puolikkaan. Eli tulee oleen luultavasti jossain 900 pinnassa. Pitkästä aikaa hyvä päivä!
Nythän en oo syöny muutamaan päivään suklaata ja olen kohtuullisen ylpeä.

Mut kyl tää tästä. En tiiä pidittekö angstityylisestä blogista enemmän vai miellyttääkö myös tällänen liikuntapainotteinen. Tälläsenä tää nyt (toivottavasti) tulee pysymään vielä :)

tiistai 17. tammikuuta 2012

1712012

Tänään oli melko normaali päivä, eikä mulla oo juurikaan mitään erikoista kirjotettavaa. Tänään vaan syöminen meni päin persettä, menkat alko ja bussi oli myöhässä.
Päivän liikunnat:
1 tunti kuntopyörää polkien (tein kahdessa puolen tunnin erässä samalla kun katsoin telkkaria) 24.54 km ja 558 kaloria.

Mua vituttaa kun paino ei vaan laske. Mä yritän ja oon ruvennu syömään terveellisemmin ja aarrghh. MIKSI?

maanantai 16. tammikuuta 2012

1612012

Mulle on tullu joku aivan ihmeellinen liikuntainnostus. Joka ei oo laantunut yhden treenin jälkeen! Eilen vähän rikoin itteeni tanssissa nyt jo paremmas kondiksessa vaikka reidet onkin jumissa, MUTTA silti poljin meidän kuntopyörällä 30 min. En vaan tiedä matkaa tai kaloreita koska 20 min jälkeen laite päätti nollaantua.

Mutta laskeskelin sitten loppuajan perusteella et mitä se todellisuus ois. n. 9-11 km ja 260 kcal. Eli ihan hyvä suoritus. Nyt yritän saada isää hakemaan äidin painot varatosta. Nyt on muuten pitkästä aikaa sellaset ruuat ollu että kehtaa jopa kertoa.

viili 80 kcal
perunaa 80 kcal?
yksi kalanpala (195/100g) joten oisko n. 100 kcal
kaksi (kotitekoista) isoa sämpylää ei mitään hajua kaloreista.
kierremakaronia ehkä 2 dl
jauhelihakastiketta
suklaapatukka

Vähiten olen ylpeä kolmesta viimeisestä. Mun piti syödä neljän ensimmäisen lisäks paahdettua ruisleipää mut äiti olikin päättänyt tehdä ruokaa. Ihan hyvä vaan että päätti koska illalla ois saattanu mennä ahmimiseks...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

1512012

Nyt kyllä vituttaa. Mä en saa tota oikeeta fonttia. Eli pitää käyttää tätä...
Mutta niin, eilen kävin leffassa. Ja voin sanoa että vitun ruoka. Mun vaaka hämmentää mua. Aina kun käyn jollain toisella vaa'alla se näyttää 2-3 kg enemmän kuin oma vaakani. Ja se vituttaa. Ensin pitäisi laihtua alle 70 mun vaa'an mukaan että voin ostaa uuden. En halua että siinä uudessa ois luvut 77 tai 78 tai jotain.

Nyt oon yrittäny tsempata.

Jotenkin mulla on niin turhautunut olo. Mä ajattelen että kun ruuanhimo tulee niin mä ajattelen että ei voi se vaikuttaa ja lihottaa. MUT todellisuudessa sillä hetkellä mä ajattelen että ei se nyt mitenkään voi vaikuttaa ja lähtee käsistä. Vaikka mä hyvin tiedän totuuden.

Tosin perjantaina, kun pidin hypäriä. Ensin suunnittelin että voin hakea kaupasta suklaapatukan. Kävelin koululta Coffee Houselle ja otin teen mukaan. Menin kaupan ohi ja no, en mennyt sinne kauppaan :) Olen aika tyytyväinen siihen.

perjantai 13. tammikuuta 2012

13112012

Kävin äsken salilla. 35 minuuttia juoksumatolla ja 280 kaloria. Sit 15 min crosstrainerilla 110 kaloria. Sit jonkun aikaa vatsalihaksia ja sit lähdin kotiin.
Söin 3 kalkkunanakkia ja perunamuusia. Päivällä söin tummaa riisiä ja tomaattista jauhelihakastiketta + hapankorppua. Väliaikoina myslipatukka ja sit pieni pala sellasta "itseleikattavaa" leipää.

Tänään olin vahva.
En ole syönyt _yhtään_ suklaata. Mulla on useita päiviä että syön suklaapatukan ja muuten sitten normaalisti. Nyt yritän lopettaa ja vähentää. Kun porukat syö olkkarissa karkkia, niin minä syön kurkkua ja dippiä koneeni ääressä :> 

Jotenkin onnistunut olo..

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

812011

Nyt on Turkureissu hoidettu. Siellä tuli aika paljon liikuttua. Joka päivä käveltiin tosi paljon ja yhtenä päivänä käytiin salilla ja siellä oltiin infrapunasaunassakin 20 minuuttia.
Oletettavasti sellainen määrä liikuntaa (lihakset vähän hellinä) näkyy myös painossa. Iltapaino on vähän alle 74. Ennen kuin lähdin tuonne iltapaino saattoi olla 76:kin kiloa.

Nyt mulla on kova nälkä. Loppulomasta panostin terveellisen ruuan syömiseen ja söin enemmän kuin koskaan, sillä sain ruokaa josta pidän. Vaikuttaakohan tuohon painoon nostavasti myös eilinen viinapullo? Jos se aamulla olisi 73 olisin tyytyväinen.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

112012

Tuntuu oudolta kirjoittaa 2012. Mä olen syönyt ja luultavasti lihonutkin. Oon ollu kavereiden kanssa viis päivää putkeen, siis yötä päivää. Joko oon ollu yökyläilemässä tai sit meillä on oltu.
Nyt oon melko väsynyt, iltasin on menny myöhään ja en kestä sitä että joudun takaamaan jonkun ihmisen viihtyvyyden.
Nyt vaan oon koneella ja periaatteessa pitäisi pakatakin koska lähden huomenna Turkuun.