Mä en enää tiedä mitä mä kirjottelisin tänne. Mulla menee nyt kohtalaisen hyvin. A on nostanu mun itsetuntoa aivan tajuttomasti. Saan vieläkin ahdistus/paniikkikohtauksia ja ahdistun ruuasta ja mahan koskettamisesta usein. A tietää mutta kysy silti "Miks sun mahaan ei saa muka koskee? Mikä siin on nii arkaa?"
Musta tuntuu tyhjältä. Sellaselta et en oo saavuttanu mitään, vaikka pääsinki yhteishaussa Tykkiin :> Olen ylpeä. En tosin oo laihtunu, ehkä se olo johtuu siitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti