Okei alku on aina vaikein, senhän kaikki tietää. Eli 15-vuotias tyttö Pirkanmaalta kirjottelee tätä blogia. Mulla on aikasemmin ollu kolme blogia. Yks syömishäiriö- ja kaks elämä/tyyliblogia.
Syömishäiriönäni pidän Ednosta, joskin mulla on kausia jolloin voi sanoa hyvästi järjelle ja sitten alkaa ahmiminen. Laihahan minä en ole, iltapäivällä punniten mitat ovat 167/73 eli kyllä aivan sairaasti liikaa. Tavoitteeni olisi olla jouluun mennessä 65 ja sitten kesään mennessä 60 ja toivottavasti vuoden päästä olisin jo edes lähellä tavoitepainoani.
Koko tämä paska alko ensimmäisellä luokalla. Olin liian lihava jotta olisin saanut olla rauhassa tottakai oli pakko päästä nälvimään. Joulun aikoihin lopetin syömisen, koska pelkäsin oksentamista sairaalloisesti. Söin vähän jotta en oksentaisi ja laihdutin samalla. Kun selvisi että en syönyt olin ruokailutarkkailussa ja siitä tuli enemmän nälvimistä. Miksei toi läski syö?
Vitosluokalla tuli uusi vaihe. Olin tosi masentunut ja itkin tosi paljon. Samoihin aikoihin lopetin uudestaan syömisen samoista syistä. Ja nyt en voinut edes nukkua koska pelkäsin että oksennan. Hullua! Samoista syistä lopetin teen juomisen, jugurtin syömisen ja saunassa käymisen. Luulin että ne liittyivät oksentamiseeni aiheuttavana tekijänä.
Kutonen meni ihan vituiksi. Seiskalla oli hyvin itseinhoinen. Seiskan ja kasin välisenä kesänä kaveri kertoi anailusta. Tutuistuin siihen ja siitä se sitten lähti. Silloin painoin 62 kiloa ainakin kaikkien laskujeni mukaan. Ja joka ikinen päivä ihmettelen miten olen puolessatoista vuodessa päästänyt itseni tälläseks lihavaks norsuks <3
Areena on teidän! Esittäkää kysymyksiä tai jättäkää muutenvaan kommentti :)
Anteeksi mutta onneksi on joku muukin sairaalloisesti oksentamista pelkäävä ihminen. Oon jättäny monia ruokalajeja lopullisesti pois mun ruokavaliosta, koska pelkään et ne aiheuttaa oksentamista VIELÄKIN. Sama, en voi nukkua minkään pehmolelun kanssa, minulla on rutiineja joita noudatan etten oksentaisi. Hullua.
VastaaPoistaMutta hei, tsemei, saat lukijan :)
Ei mulla muuta kuin että alan varmasti seurailemaan tätä, kun oon seurannu sun blogia tuolla höyhenessäkin :3 tsemppiä tositosi paljon!
VastaaPoista